torstai, 20. lokakuuta 2011

Say Chee-se!

Olen jonkin asteinen juustokakku-friikki. Yhdessä vaiheessa valmistin lähestulkoon sarjatuotannolla niitä juustokakun kevytversioita, joihin tulee hedelmäkiille päälle. Viime aikoina olen suosinut Stockan jumalaisen hyvää (ja syntisen rasvaista) juustokakkua, jota harmillisesti on aika harvoin tarjolla (tai jotenkin onnistun osumaan aina väärään aikaan paikalle). Ravintoloissa olen kehittänyt itselleni pienen trauman, sillä eteeni on tuotu juustokakkuna kaikenlaista maitorahkasta muihin mauttomiin höttöviritelmiin. 

Olen jo pitkään ajatellut haastaa itseni tekemään sitä oikeaa juustokakkua kotona, mutta en ole tähän mennessä saanut sitä aikaiseksi (ehkä pelkäsin, että jos siitä tuleekin ihan pahaa). Tällä viikolla innostus iski, ja täytyy myöntää että olin suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen. Myös arvovaltainen, ystävistäni koostunut maisteluraati antoi hyväksyntänsä. Koostumusta pitää vielä pienesti hioa (kakku muuten parani vanhetessaan, sillä tältä osin se oli vielä parempaa kuin eilen) - onko kellään kokemusta, miten juustokakun rakenteen saa sellaiseksi oikein tiiviiksi ja suussa sulavaksi?


Käyttämäni juustokakun ohje löytyy täältä ja mansikkamelban ohje täältä.

3 kommenttia:

Anniina kirjoitti...

aaaaaa justokakkua ja mansikkahilloa!!♥ NAMNAM! Juustokakku on mun lempparia ja aina kun kuulen mainittavankaan siitä, iskee ihan kaamee himo. Tää kuva ei ollut siis lainkaan hyvä juttu!:D

http://annidiary.blogspot.com/

Terhi kirjoitti...

Ihanaa että olet kokeillut reseptiäni!
Minä ainakin olen nyt huomannut että päivän tai jopa kahden päästä kakun valmistuksesta & paistosta se on parhaimmillaan!

Murmelly kirjoitti...

Joo, kiitosta vain! Tein sitä itse asiassa toistamiseenkin, kokeilin vähän matalammalla lämmöllä ja pidemmällä paistoajalla, lisäksi peitin kakun foliolla paiston ajaksi. Olisi pitänyt antaa paistua ehkä hieman pidempään, jäi vähän vaaleaksi. Mutta oli silti hyvää :)